Facebook tallentaa elämääni - miksipä ei?

Facebook-tuo muistutuksia "tänä päivänä" jonain vuonna. Olinkin unohtanut, että radiossa luettiin takavuosina Päivän mietelauseena otteita Satu Salosen teoksesta Sumutettu sukupolvi. Olin kuvitellut päivän mietelauseiden tulevan vähän arvovaltaisemmilta tahoilta. Kiitos Facebook, että piristät päivää vanhoilla iloisilla asioilla.  Enimmäkseen ole siellä jakanut ilojani - surut suren vähän yksityisemmin.  Sitten kun ei enää itse muista, voi Facebookista katsella mennyttä elämää.

Olen viime vuosina vaihtanut niin usein tietokonetta ja sähköpostiosoitteen sain kovalla työllä vaihdettua.  Kaikki on hävinnyt minulta digitaivaaseen.  Onneksi google löytää vanhoja sähköposteja gmail-aikakaudelta ja löytää kadonneet sähköpostiosoitteet. Sopii siis ihan hyvin, että myös  Facebook kerää, sieltähän sitten saa historiaansa tilattua takaisin, jos siltä tuntuu.

En ole koskaan tehnyt "Minkärotuinen lehmä olisit" -testejä. En myöskään ole klikannut yhtään MV-lehden jakoa.  Aina olen katsonut, keitä klikkaan ja tykkäämisessäni olen turhankin saita.

Olen niin pitkäpuheinen, etten twiittejä osaa ollenkaan ja Facebookin taipuu huonosti pitempiin juttuihin.  Siksipä jakelen blogejani.  Ehkä jo ensi viikolla Sairaan hyvä potilas-blogini kävijämäärä ylittää sadan tuhannen rajan. 

Muutenhan fese on jo niin last season.  Kun kymmenen vuotta sitten aloitin, kavereita tuli vain lasteni ystävistä. Tänään kaveriksi tuli äitini serkku. Sukupolvenvaihdos. Lasteni kaveerita ei näe fesessä. Ovat siirtyneet jonnekin muuaalle eivätkä ole pyytäneet mukaansa.  No, onhan ne pyytäneet Instgramiin, mutta se ei oikein napannut.  Otan niin huonoja kuviakin.

Facebookilla on silti käyttöä ryhmissä.  Talomme Facebook-ryhmä on mukava.  Virpojat kysyivät, minne ovat tervetulleita.  Niinpä olemme tuoreet ja terveet.

Vielä suurempi merkitys Facebookilla on silloin, kun etsii ultraharvinaiseen diagnoosiinsa ryhmää.  Yleensä jossain päin maailmaa on.  Minäkin löysin suomalaisen kohtalotoverin ja vertaistuen Amerikan kautta.  Kohtaamisesta seurasi isoja asioita, kuten Suomen Ultraharvinaiset ry.  Facebook on alusta, ilmainen helppokäyttöinen ohjelma ja työkalu. Facebook ehkä kerää tietojamme, mutta on siitä myös hyötyä ja iloa. Toisekseen ei minulla ole mitään salaisuuksia, joita pitäisi varjella. Olen niin tosikko ja tylsä.

Ja Facebookin välityksellä voi toivottaa hyvää Pääsiäistä ystävilleen hammaslääkäriaseman eteisessä otetulla valokuvalla. Eläkeläisten Facebook-päivityksissä on omatekoisia pääsiäiskoristeluja, kissojen ja koirien kuvia.  Sinnepähän jäävät talteen.

Ja minullehan ei nillitetä - elämän kevät 2.0

Blogista on tullut päiväkirjan korvike. Pikkutyttönä pidin päiväkirjaa, joka on mennyt hukkaan. Saattaapa olla, että tämäkin aikanaan haihtuu Googlen pilvestä. Kaatui se Neuvostoliittokin. Viime keväänä voivottelin elämän kevättä, siksi versio 2.0

Minäkin olen toinen versio itsestäni. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Taitaa sittenkin olla totta. Olen siis vanhempi, väsyneempi, monesta kohtaa raihnaisempi - mutta on jollain omituisella tavalla voimaantunut olo. Empowered. Vahingosta - tai ainakin vaikeuksista viisastuu. Entä, jos olisin ollut näin viisas jo nuorena?  Se ei ole hyvä ajatus.  Olisin elänyt toisenlaisen elämän ja minulle tämä on ollut kaikkein paras elämä. Toivottavasti elämässä on vielä monta kevättä odotettavissa ennen kuin siirrytään ikuisen kevään odotteluun.

Aurinko jo paistaa.  Aamutakissa tarkeni lehden lukuun parvekkeelle. Nostin psoriaasin ruvettamat  sääreni rahille valohoitoon. Lähdin kävelylle - tarvitaan varovaista askeltamista muhkuraisella jäätiköllä. Sitkeästi päivän puolituntinen.

Viime viikolla vietetiin aivoviikkoa.  Kävin yliopistolla kuuntelemassa Aivosäätiön järjestämät Studia Generalia-luennot aiheesta Aivot ja stressi. Sinänsä nostalgista käydä yliopistolla ja istua Porthanian penkissä. Mielenkiintoinen tutkimushavainto oli, että ihan tolkullinen määrä liikuntaa parantaa muistia. Liikuntaa harrastattomille 55-80 vuotiaille oli tehty koe, jossa puolet porukasta käveli kolme kertaa viikossa 40 minuuttia, ja toinen puoli ei.  Kävelyä harrastaneiden muisti ja aivotoiminta oli jopa parantunut, kun taas verrokkiryhmän huonontunut.

Yleisökysymyksissä tyypillinen ilonpilaajanillittäjä sanoo, että eihän tuo liikuntamäärä ole liikuntasuositusten mukainen, se on ihan liian vähän. No, nythän oli kysymys lähtötasosta, ei ollenkaan tai kolme kertaa viikossa runsaan puolen tunnin kävely. Näillä jäätiköillä ja keleillä puolituntisetkin vaatii sisua.  Juuri minulle ihan oikea määrä enkä ota vastaan nillityksiä.

Vielä ei ole terminen kevät ja mielikin on talvihorteessa. Onnellisuutta ylläpitää se, että on jotain kivaa, mitä odottaa. Kevään tullen on monenlaista odotettavaa, tuomen ja kielojen kukinta. Mutta parasta kaikesta - tytär ja vävy ovat päättäneet muuttaa Suomeen. Pelkästä ajatuksesta onnenkyyneleet valuvat poskelle. Asumme taas vaiheeksi samassa maanosassa koko perhe. Pariisin lento kestää vain kolme tuntia ja niitä on monta päivässä.  Nopeampaa kuin ennen muinoin oli Helsingin ja Parkanon välinen matka.

Hyvä syntymäpäivä, pilvinen päivä, aurinkoinen mieli

Innokkaana autoilijana suhailen kaupungilla auringonpaisteessa ja melkein harmittaa, että on niin lyhyitä matkoja. Olin ihan unohtanut, miten mukavaa autoilu on. Jos on pieni ja ketterä auto.

Olin myös unohtanut, että elämässäni on ollut monia hyviä vaiheita, jolloin minulla on ollut punaiset kengät. Kävin Kenkäfriikissä hankkimassa ihan järkeviä nilkkureita.  Se on erinomainen kauppa, voi vain istua tuoliin ja kertoa, mitä tarvitsee ja ammattitaitoinen myyjä tuo kengän sovitettavaksi.

Kuinka ollakaan, järkeviä ja vaivaisenluuhuni muotoutuvia kenkiä ei ollutkaan mustana. Niinpä vakaan harkinnan jälkeen ostin punaiset korkokengät.  Minusta ne ovat juuri oikeanväriset 67-vuotissyntymäpäivälahjaksi itselleni. Olin ihan unohtanut, että korkokenkiä on olemassa, varsinkin punaisiin kenkiin minulla liittyy hyviä muistoja.  Nuorennuin noin 30 vuotta ja sain niistä valtavasti hyvää energiaa.

Vielä kun löytyisi kauppa, jossa voisin istua tuoliin ja sanoa: haluan kenkiini sopivat vaatteet. Huulipunia onneksi löytyi kotoa useampiakin. En ole niitä käyttänyt, koska ei ole ollut niihin sopivia asusteita.  Eivätkä ne oikeastaan vanhoille ihmisille sovi. So what!

Sanokaa Facebookista ihan mitä tahansa huonoa, mutta syntymäpäivänä se on mykistyttävä juttu. Jokaisen onnentoivotuksen olen ilolla lukenut, muistanut aina ensimmäisen kerran, missä tavattiin tai miten tutustuttiin. Elämä on vilahdellut kuin filminauha, lapsuudenystävät, serkut, naapurit, työkaverit, järjestöt, seurakunta, kirjoittaminen, lasteni jo aikuiset ystävät. Hyviä, rakkaita, lämpimiä muistoja. Kiitos ystävyydestä. Olkoonkin ystävänpäivä Valentine's Day helmikuussa, minä varaan ystävänpäiväkseni maaliskuun kymmenen.

Silloin, kun elämä kolhii (ja viime aikoina on kolhinutkin), ystävät antavat voimaa. Olisinpa ystävyytenne arvoinen ja voisin antaa takaisin saamastani ilosta.