sunnuntai 13. elokuuta 2017

Keihäsfinaalissa tuli äitiä ikävä

Kuuteenkymmeneen vuoteen oli ensimmäiset arvokisat, joiden keihäsvalintoja ei Inkeri-äidin kanssa etukäteen spekuloitu.  Tänä vuonna ei siinäkään olisi ollut spekulointia.  Sunnuntaisin puolen päivän aikaan on jo pitkään ollut tapana soitella, sittemmin Skypetellä perheen kanssa eri puolille maailmaa.
Äidin kanssa käytiin läpi urheilu-uutiset, Formula-päivinä paalupaikat ja arviot siitä, kuinka kisa etenee. Puhuttiin me toki muutakin, mutta urheilu oli osa sunnuntaitraditiota.  Äidin kanssa kun olimme toisaalta ei osattu niitä näitä jaaritella, jos ei ollut asiaa. Urheilu oli asiaa.

Aivotutkijat ovat aivan tieteellisin metodein todentaneet, että penkkiurheilu on oikean urheilun jälkeen toiseksi parasta kuntoilua ikäihmisille. Tärkeintä on olla kiinnostunut ja innostunut jostain - jostain muusta kuin omasta navasta.

Lontoon MM-kisat on ollut sopiva paikka surutyölle. En ole ehtinyt äidin poismenoa paljon ajatella. Nyt urheilun myötä tulee mieleen, mitähän äiti olisi tuostakin sanonut. Olisimme myötäeläneet Usain Boltin loukkaantumista.  Pitkämäki heitti niin hyvin kuin osasi.  Muut vaan olivat parempia. Ja niin komeita poikia, olisi äiti lisännyt.

Ei kommentteja: