Syksy. Olin jo pari vuotta suunnitellut lihasopan keittämistä. Sadekeli sopii sopalle. Potkulautamies haki Reinin lihasta puolitoista kiloa vanhaa luista ja rasvaista lehmää. Lihanpala oli yököttävän näköinen.
Se palautti mieleen lapsuudenystäväni enon. Enolle oli pikkupoikana tarjottu kylässä niin pahaa soppaa, ettei pystynyt syömään. Kun emännän silmä vältti, eno oli hulauttanut sopanlopun saappaanvarteensa. En tiedä, onko tarina tosi. Mutta painui mieleen. Hyvin olen muistanut sen jo liki 60vuotta.
Keitin lihanpalaa neljä tuntia. Kun liemi oli jäähtynyt, kuorin pinnalta puolen sentin rasvakerroksen. Sitten vasta sopantekoon. Ei mennyt kumisaappaaseen. Potkulautamies sanoi, ettei ole ikinä syönyt yhtä hyvää lihasoppaa.
Kesä hupsahti käsistä. On pitänyt kiirettä. Bloginikin jäi hunningolle. Lehdistä luetaan bloggaajajulkkiksista, joilla epäilemättä on tärkeä tehtävänsä virtuaalitodellisuudessa. Minulla ei ole erityisempää kiirettä tähteyteen. Kunhan kertoilen kuulumisia. Parempi olisi, jos soittelisin tai kirjoittaisin.
Eihän tässä kummempia kuulu. Sairastelua, vanhenemista, lapsenlapsen ensimmäinen syntymäpäivä. Siinähän tuota jo onkin syksyyn ohjelmaa. Myös Winchesterissä vihdoinkin käväistään. Ajatella, asuimme sentään siellä toistakymmentä vuotta. Edellisestä käynnistä on liki 10 vuotta. Jos ei pidä yhteyttä ystäviinsä, onkin pian yksinäinen vanhus. Niistähän luemme lehdistä.
Soppaliemen jäähtyessä oli hyvä tehdä kävely Annalan puutarhapalstoille syksyä ihailemaan.
Se palautti mieleen lapsuudenystäväni enon. Enolle oli pikkupoikana tarjottu kylässä niin pahaa soppaa, ettei pystynyt syömään. Kun emännän silmä vältti, eno oli hulauttanut sopanlopun saappaanvarteensa. En tiedä, onko tarina tosi. Mutta painui mieleen. Hyvin olen muistanut sen jo liki 60vuotta.
Keitin lihanpalaa neljä tuntia. Kun liemi oli jäähtynyt, kuorin pinnalta puolen sentin rasvakerroksen. Sitten vasta sopantekoon. Ei mennyt kumisaappaaseen. Potkulautamies sanoi, ettei ole ikinä syönyt yhtä hyvää lihasoppaa.
Kesä hupsahti käsistä. On pitänyt kiirettä. Bloginikin jäi hunningolle. Lehdistä luetaan bloggaajajulkkiksista, joilla epäilemättä on tärkeä tehtävänsä virtuaalitodellisuudessa. Minulla ei ole erityisempää kiirettä tähteyteen. Kunhan kertoilen kuulumisia. Parempi olisi, jos soittelisin tai kirjoittaisin.
Eihän tässä kummempia kuulu. Sairastelua, vanhenemista, lapsenlapsen ensimmäinen syntymäpäivä. Siinähän tuota jo onkin syksyyn ohjelmaa. Myös Winchesterissä vihdoinkin käväistään. Ajatella, asuimme sentään siellä toistakymmentä vuotta. Edellisestä käynnistä on liki 10 vuotta. Jos ei pidä yhteyttä ystäviinsä, onkin pian yksinäinen vanhus. Niistähän luemme lehdistä.
Soppaliemen jäähtyessä oli hyvä tehdä kävely Annalan puutarhapalstoille syksyä ihailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti