sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Vanhusten vallankumous alkaa Kittilästä

Taas tanssitiin aamutunneille yöttömässä yössä. Yöjamit pääsivät alkuun vasta yhden maissa, me lähdimme jo nukkumaan.  Satakunta ikäihmistä jäi paikalle, vanhimmat 90-vuotiaita. Kittilän Ihmisten tanssiaiset on ennalta ehkäisevää terapiaa vanhuutta pelkääville. Vanhanakin voi iloisesti bilettää. Hammaslääkäriystäväni osallistuu hyväntekeväisyysgolfiin osittain siitä syystä, että extrabonuksena on jenkka Krigsholmin Maunon kanssa.  Mauno on 91 vuotta ja niin kysyttyä tanssiseuraa, että hänelle pitää melkein tehdä ennakkovarauksia.

Onko tanssi hyötyliikuntaa? Ainakin Mauno pysyy kunnossa, vaikka uhkaakin jäädä ensi vuonna eläkkeelle linja-autokuskin töistä.  K65-tansseissa oli runsaat 200 osallistujaa, jotka sitten yöpyivät Panorama-hotellissa yhdistyksen piikkiin.  Rahat saatiin valtaosin kokoon Levi Golfin järjestämällä hyväntekeväisyysgolfilla. Tänä vuonna kultaa sai kultakaivos Agnico-Eagle. Kakkosena LeviMarket ja kolmosena Kittilän K-supermarketin joukkue.  Edustava otos siitä, miten pienet ja isot yritykset tukevat paikkakuntansa ikäihmisten virkistäytymistä.

Ensimmäisissä tanssiaisissa viisi vuotta sitten musiikin organisoi pastori Jaakko Syynimaa perustamansa Herrasmiesorkesterin kanssa. Sittemmin hän muutti toiselle paikkakunnalle. Herrasmiesorkesterista moni on siirtynyt soittelemaan taivaallisempiin kokoonpanoihin. Tänä vuonna Jaakko oli taas mukana vierailevana tähtenä.  Niin komeasti lauloikin, että yllytimme ensi vuonna osallistumaan Seinäjoen tangomarkkinoille.  Mielestämme oli selvästi parempi kuin tämän vuoden kisaajat Seinäjoella. Palosaaren Jouni sanoi, että sitten tulee Kittilästä bussilasti Kittilän Ihmisiä finaaliin kannustamaan. Että tällaisia suunnitelmia nyt.

Ennen tansseja iltapäivällä Levi Summitin konferenssisalissa pidettiin ikäihmisten huippukokous. Olimmehan kirjaimellisesti tunturin huipulla. Jakauduttiin kyläkunnittain ryhmiin, tehtävänä oli valita kylien yhteyshenkilölle työpari ja etsiä ratkaisuja yksinäisimpien kontaktoimiseen ja mukaan ottamiseen.

Luin Helsingin Sanomista, että pääkaupungissa on alkanut vanhusten virkistysfirma, 50 €;n tuntimaksulla saa tilata kotiinsa virkistäjän, musisoimaan tai muuten seuraa pitämään.  Ihan hyvä ajatus.

Kittilän Ihmisillä on hienompia ajatuksia - ryhmissä oli oma-aloitteisesti ideoitu tapoja, joilla ikäihmiset voivat pitää huolta toisistaan.  Ryhmistä tuli ehdotuksia:
- äskettäin  leskeksi jäänyt ehdotti keskusteluryhmää yksinäisille.  Kädennostoäänestyksellä ilmoittautui monta kymmentä mukaantulosta kiinnostunutta
- kylien (tietämättömille, Kittilä yli 100 kilometriä pitkä kunta, jossa Levin matkailukeskuksen lisäksi on pieniä ja syrjäisiä kyliä) ryhmissä kehiteltiin ajatusta, että oman kylän ikäihmisten toimin vuoroteltaisiin niin, että esim. omaishoitaja saisi joskus muutaman tunnin vapaata ja pääsevät mukaan ohjelmapäivään.
- käytiin läpi kotiin jääneitä naapureita ja tehtiin suunnitelmaa, keitä kutsuttaisiin mukaan pikkujouluihin tai muuhun yhteiseen toimintaan

Kun viisaat vanhat ihmiset nousevat tunturin laelle ratkomaan asioita, syntyy tulosta. Saa ottaa oppia.  Nyt olisi Suomen Kuvalehdellä tuhannen taalan paikka tulla etsimään vanhustenhuollon mallia Kittilästä.  On siirryttävä nykyaikaan - Kittilässä alkoi vanhusten vallankumous - he osaavat  itse päättää, miten heitä virkistetään. Ja tekevät sen itse.  Tehdään kaikkea kivaa paitsi ei uskontoa ja politiikkaa. Niille on toiset foorumit.

Ei kommentteja: