sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Stubbin inspiroimana yksi pointti ja hillakin kukkii

Hurautettiin maan halki, runsaat 10 tuntia, josta minä ajelin ehkä kolme.  Ihan hyvä työnjako.  Ranuan kautta on parempi reitti Kittilään. Liikennettä vähän, poroja yleensä enemmän, nyt vain yksi.

Taas on ilmastoiduttu, hiljaisuus puhuttelee.  Tuntuu lomalta - ikäänkuin eläkeläisen elämä olisi muuta kuin lomaa. Täällä Kittilässä asuessani vitsailin, että muutan kirjani Kittilään oitis, kun Kepu on hajasijoittanut Meilahden sairaalan tänne. Ja nyt olen oikein iloinen, että voin olla lomalla eikä tarvitse ajatella sairastamista.

Helsingissä kävin elämäni ensimmäistä kertaa Itäkeskuksessa, ei ole ennen tullut sinne asiaa. Kaivokadun Eccossa sanoivat, että Itäkeskuksessa on golfkenkiä.  Niinpä sinne ja olipa siellä mukavaa.  Kaupoissa oli jotain omituista ja harvinaista.  Oli siis ammattitaitoisia, ystävällisiä ja palveluhenkisiä myyjiä.  Tuli sitten ostettua Espritiltä oikein kukkamekko Kittilän Ihmisten tanssiaisiin. 

Ikäihmiset kun laittautuvat parhaimpiinsa ja minulla kun on ollut ohjelman kanssa niin kiirettä, että en ole lainkaan ehtinyt tälläytyä eikä minulla ole ennen ollut liehuvahelmaista kukkamekkoa.  Oli hyvä tulla tänne.  Aamulla lähdimme testaamaan uudet golf-kengät, kierrokseen sisältyi kolme hienoa lyöntiä, yksi komea rautaviitonen, wegde sadasta metristä lipulle ja yli kymmenmetrinen putti.  Sitten oli montakymmentä huonoa.  Mutta tässä siis se pointti.  Stubbilla on kolme pointtia, mutta minulla on vaivaisgolfiin tämä yksi:  muistellaan niitä hyviä lyöntejä, onnistumisia. Samaa pointtia voi lainata muuallekin elämään.  Mitäpä noita pettymyksiä märehtimään.

Hilla kukkii - kuvassa 18. tiin kohdalta suopursuja, hillaa, Taalojärveä ja Levitunturia, voi itse päättää, mikä pointti sykähdyttää.  Uhkaa tosin hallanvaara eli yöpakkaset.  Johtuu varmaan Putinista.

Mieliala on oikein luottavainen. Mieltä lämmittäviä lääkärissäkäyntikokemuksia täältä.

#ecco #pointti #hilla


Ei kommentteja: