keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Sairaan hyvä potilas pitää blogia ja noloja paljastuksia


Perheeseemme on tullut lisäystä: meillä on kaksi uutta blogia.  Kari on potkulautamies 
Minä taas bloggaan terveys- ja varsinkin sairauspoliittisista asioita omassa sairastelublogissani .Sairaan hyvä potilas

Olenkin ärhäköitymässä sillä saralla.  Olen tosin reissuun lähdössä - psoria hoitamaan Thaimaahan.  Saa nyt nähdä, miten siellä mellakointi kehittyy. 

Jouluja valmisteltiin jo Kittilän Ihmisten pikkujoulussa.  Siellä sai kinkkua, rosollia ja laatikoita. Kaikki oli hyvää.  Itsenäisyyspäivän tienolla varmistettiin lipeäkala.  Kari haki Hakaniemen hallista Reitin kalasta mainion lipeäkalan ja valkokastike onnistui viimeisen päälle.  Lisukkeeksi kurtpitsakuutioita. Ja siis mistään, ei siis mistään muualta saa yhtä hyvää lipeäkalaa kuin Reitin kalasta.  

Tänään on vielä UKK-seuran "Tamminiemen joulu" -illalliset Suomalaisella klubilla. Jouluruokien lisukkeeksi on puhujana Paavo Väyrynen.  Ja puolisoni on tästä riemusta maksanut á 62 euroa. Huomiokaapa kaikki kepulaiset ystävämme tämä!

Facebookissa on ollut tässä kuussa hyvin hauska ketju.  Ihmiset kirjoittavat itsestään asioita, joita eivät usko muiden tietävän. Se on ollut hyvin hauska.  Minuakin on kutsuttu osallistumaan.  Tuossa tuli jo aika monta paljastusta.  En kyllä vielä itsekään usko Väyrys-paljastusta todeksi. Mutta terveiset Kittilään Railille ja muillekin Paavoa jo vuosikymmenet äänestäneille.

Lopuksi vielä lisään:  1960-luvun lopulla koululla tehtiin radion "Ota tai jätä" -tietokilpailua. Rehtori pakotti minut osallistumaan.  Voitin 70 markkaa, mikä oli ihan hyvä tienesti.

Hyvää Joulua kaikille lukijoille.  Ja käykääpä katsomassa Sairaan hyvä potilas-blogia.  Sinne luultavasti useammin kirjottelen.  Olenhan nainen, jolle ei tapahdu mitään - paitsi sairstelusektorilla.

Ei kommentteja: