torstai 7. marraskuuta 2013

Vloggarimedikset ja laatujournalismi

Minustahan tuli melkein medis overnight. Hesarissa (HS Torstai 7.11. s. 4-5) somekouluttaja Katleena Kortesuo avasi lanseeraamansa termin. Aikanaan neljännesvuosisadan seurasin työkseni Esmerkissä  lehdistöää - ei mediksiä - ja etsin niistä merkittäviä uutisia.  Asiakasyritykset maksoivat meille siitä, että luimme ammattitaitoisesti lehdet.  Jos niissä oli asiakkaillemme tärkeitä uusia, uutinen referoitiin analysoiden ja lähetettiin asiakkaalle yhden kerran.  Tärkein työkalu oli luonnollisesti roskakori. Päättäjältä säästyi aikaa, kun hän sai vain oleellisen tiedon.

Esmerk on nyt kuollut ja kuopattu. Ensiksi sen osti Sanoma ja nyt sillä on uusi omistaja M-Brain. Suuri idea Esmerkin takana oli siinä, että asiakas sai käyttöönsä "intelligent human interfacen". Termi kääntyy vähän huonosti, mutta tarkoittaa sitä, että älykkäät ihmisaivot suodattivat pois kaiken moskan, vain fakta ja uutinen jäi jäljelle.  En tarkkaan tiedä, mitä Esmerkin seuraajat nykyään hääräävät.  Sanomissa oli anettu Esmerkin työntekijöille ohje, että Salosiin ei saa pitää yhteyttä. Ja mitäpä meistä.  

Sanomat lehdet, Hesari ja Ilta-Sanomat uutisoivat silmiinpistävän happamasti Googlen Hamina-investoinnista. Ei työllistä, saa sähköverostakin alennusta, mitäpä tällaisia googleja. 450 miljonaa euroa kuitenkin sinne laittavat ja aluksi rakennusvaihe työllistää 1 800.  Mutta ei ole oikeaa teollisuutta. Ei sovi pääministerin iloita. Kun Hesari väkeä vähentäessään puhuu laatujournalismista se toisaalla iltapäivälehdessä uutisten puutteessa puffaa televisiokanavansa iskelmäohjelmaa uutisoimalla mitä ohjelmassa tapahtuu, mediakriittinen lukija on vähän ihmeissään.

Eilen Ylen TV1 televisiouutiset kertoi vloggaajista, joista tulee julkkiksia pölöttämällä turhanaikaisuuksia youTubessa ja saavat kymmeniätuhansia seuraajia. Sitten vloggaajat menevät toreille jakamaan nimikirjoituksia. Tässä vaiheessa voikin huokaista helpotuksesta, ettei enää ole tekemässä uutisseurantaa.  Ei kukaan intelligent human interface pysyisi järjissään, jos joutuisi some-hypetyksestä selvää ottamaan. Entä jos joku joutuu myymään mainoksia 10 000 tykkääjää saaneen kaivinkoneenkuljetttajan Facebook-sivulle.

On kaikenlaista hakukoneoptimointia. Netissä on se hyvä puoli, että voi nähdä, montako klikkaajaa on ollut. Mutta siitäpä ei näe, ovatko lukeneet loppuun asti. Eikä näe klikkaajien laatua. Määrä ratkaisee. Minusta tuli toissapäivänä medis overnight.  Kas näin se menee: ihan jäätteenmäkeläisen yllättäen ja pyytämättä blogiin oli tullut ennätysmäärä lukijoita.  Ei sentään tuhansia, mutta satoja kumminkin. Kun menin katsomaan blogiani, siellä oli kirkonkellon kuva ja punainen pylpyrä. Petteri Järvinen (jota en tunne, mutta kirjojaan olen lukenut) oli laittanut jonkun Google+:n.   Minulla ei ole mitään käsitystä, mitä se Google+ on, mutta pylpyröitä tuli lisää ja niinpä tänään totesin, että olenpa melkein medis.

On Hesarin päätoimittaja Kaius Niemelle haasteita laatujournalismin tekoon medisvloggaajapölöttäjien suossa. Ruben Stiller voisikin Pressiklubissaan pohtia, onko laatujournalismille medispölötyksen seassa enää tilaa.

#Esmerk #Sanoma #Google  #Google+  #Petteri Järvinen #Pressiklubi #Ruben Stiller #M-Brain #medis

Ei kommentteja: