maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hyvien Ihmisten juhla

Siitä on liki 50 vuotta kun viimeksi luin John Steinbeckin Hyvien ihmisten juhlan. Taisin vähän kerrata käytyäni 1990-luvulla Kalifornian Montereyssä Cannery Row':lla, joka on suomennettu Hyvien Ihmisten juhlan tapahtumapaikka. Kittilän Hyvien Ihmisten tanssiaiset on nyt tanssittu. Tupa eli Panorama-hotelli oli täynnä ja ikäihmisiä ilmoittautui paikalle 280. Suomessa kun on tapana ajatella, että täällä hyväntekeväisyyttä ei tarvita, sillä hyvinvointihteiskunta hoitaa kansalaisensa. Hoitaapa, hoitaa, mutta ei välttämättä virkistä järjestämällä Hyvien Ihmisten Juhlaa.

Miten on mahdollista, että kaikki halukkaat yli 65-vuotiaat ikäihmiset kunnasta kutsutaan ja tarvittaessa vielä haetaan kotoaan vuorokaudeksi, hotelli ja täysi ylöspito juhlaillallisineen ikäihmisille ihan ilmaiseksi. Ei, ei tämä ole ihan perinteistä ystävänpalvelua, jossa vapaaehtoinen käy tervehtimässä vanhusta. Tämän on aivan alkukantaista ystävänpalvelua, me kokoamme ystävät koolle, joillain saattaa olla vuosikymmeniä edellisestä kohtaamisesta.

Hyviä Kittilän Ihmisiä oli paikalla kolmisensataa. Päivällä Levi Golf luovutti loistokuntoisen kenttänsä hyväntekeväisyysgolfiin, jonka osallistujat saivat golf-kisan lisäksi nauttia illalliset ja tietenkin tanssiaiset. Ystäviämme Helsingistä, Tampereelta ja Oulusta oli vartavasten tullut tapahtumaan ja aikovat tulla ensi vuonna uudestaan. Valtaosa golfaajista oli paikallisia yrittäjiä kultakaivoksesta apteekkariin.

Hyvien Ihmisten Juhlassa voi kokea ainutlaatuisia elämyksiä. Tanssiaisten päätyttyä puolen yön tietämillä alkaa jamit. Haitarit ja viulu ja yhteislaulu soi hotellin lobbybaarissa aamuun asti. Kari ja tamperelaisvieraamme kotiutuivat puoli kolmen tietämillä, ja vielä olivat juhlat jatkuneet. Niin, onkos siis tässä mitään ihmeellistä? On ja ei. Moni jammailija oli yli 80 v. Muistan, miten ensimmäisten Kittilän Ihmisten tanssiaisten jälkeen suhtauduin luottavaisemmin tulevaisuuteen. Omin silmin sain nähdä ja myötäkokea, kuinka hauskaa ja lämmintä ilonpitoa voi olla tosi vanhanakin. Ei mitään känniörvellystä krapulaa hankkien vaan iloista hauskaa ja lämmintä ystävyyttä.

Hyvin tärkeä osa virkitysvuorokauden onnistumisessa on siinä, että "koskaan ei etukäteen tiedä, keitä on paikalla". Siellä tanssivat ja laulavat iloisesti yhdessä niin Kokoomusten kuin Vasemmistliitonkin eläkeläiset ja kaikki muu porukka siltä väliltä. Tästä soisin mallia otettavan muuallakin maassa.

Tunnustan toki, että onhan tässä yhdistyksellä ja etenkin Karilla ollut tosi paljon töitä. Mutta kyllä tästä työstä saa niin paljon iloa vaivanpalkaksi, että ei ole mennyt aherrus hukkaan. Ensi vuodeksi on jo varattu Panorama-hotellista 162 kahden hengen huonetta ja golf-kenttä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Golf-elämysviikonloppu kannattaa panna kalenteriin jo nyt. Siihen mahtuu mukaan 4-5 joukkuetta nykyisiä enemmän (eli 12-15 pelaajaa).

Ei kommentteja: