sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Pienemmät ympyrät - Porvoon mitalla

Vuosituhannen vaihteessa Maskun kuntoutuksessa mitattiin maksimikävelymatka pysähtymättä. Olin niin iloinen, kun mittariin tuli 340 metriä. Eipä olisi uskonut, että joskus ehkä menisi 3 400 metriä, kunto ja vointi on kohentunut eri syistä. Paremmalla hoidolla ja sinnikkäällä treenillä. Ihan olin unohtanut, miten piti elämänmeno suunnitella sen mukaan, kuinka jaksan kävellä. Kevään tuloa voi seurata, kun jaksaa kävellä metsään.

Elämän piiri kaventuu vanhenemisen myötä. Nyt odottelemme Potkulautamiehen lonkan korjaamisoperaatiota. Tällä hetkellä elämänpiirin määrittää puolison kävelymatka. Potkulaudalla sentään pääsee kauemmas.

Yllättäen puolisolle tuli lähete ortopedille Porvoon sairaalaan. Tätä kai se on valinnanvapaus, joko menet sinne, mihin on lähete tai sitten et uskalla mennä ollenkaan.  Ihan luotettavalta taholta olen kuullut, että sairaalan leikkaustuloksissa ei ole hurraamista, päinvastoin. Porvoo on viehättävä kaupunki, mutta en ihan näissä merkeissä haluaisi siihen lähemmin tutustua.

Nyt onkin aika ryhtyä terassia kalustamaan viihtyisämmäksi, ettei sitten tarvitse minnekään lähteä.  Onneksi on terassi ja maisema Vanhankaupunginlahdelle.

Elämänpiiri ei onneksi ole vain kävelymatkassa mitattavissa. On ollut hienoa olla rakentamassa yhdistystä kaltaisilleni ultraharvinaisille potilaille. Pohjalaisittain vähän trossaan, että yhdistyksen vuosikokouksessa oli puhujavieraina europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja ylilääkäri Ritva Halila STM:stä.  Ihailtavan viisaita naisia.  Kuulimme mielenkiintoisia asioita.  Mutta näistä asioista kirjoittelen enemmän eri blogissa.     

 Käykääpä katsomassa Ultraharvinaiset ry:n sivuja Facebookissa ja tykkäämisesta tykkäisin.  Tai sitten voi vaan googlettaa www.ultraharvinaiset.fi
 

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Facebook tallentaa elämääni - miksipä ei?

Facebook-tuo muistutuksia "tänä päivänä" jonain vuonna. Olinkin unohtanut, että radiossa luettiin takavuosina Päivän mietelauseena otteita Satu Salosen teoksesta Sumutettu sukupolvi. Olin kuvitellut päivän mietelauseiden tulevan vähän arvovaltaisemmilta tahoilta. Kiitos Facebook, että piristät päivää vanhoilla iloisilla asioilla.  Enimmäkseen ole siellä jakanut ilojani - surut suren vähän yksityisemmin.  Sitten kun ei enää itse muista, voi Facebookista katsella mennyttä elämää.

Olen viime vuosina vaihtanut niin usein tietokonetta ja sähköpostiosoitteen sain kovalla työllä vaihdettua.  Kaikki on hävinnyt minulta digitaivaaseen.  Onneksi google löytää vanhoja sähköposteja gmail-aikakaudelta ja löytää kadonneet sähköpostiosoitteet. Sopii siis ihan hyvin, että myös  Facebook kerää, sieltähän sitten saa historiaansa tilattua takaisin, jos siltä tuntuu.

En ole koskaan tehnyt "Minkärotuinen lehmä olisit" -testejä. En myöskään ole klikannut yhtään MV-lehden jakoa.  Aina olen katsonut, keitä klikkaan ja tykkäämisessäni olen turhankin saita.

Olen niin pitkäpuheinen, etten twiittejä osaa ollenkaan ja Facebookin taipuu huonosti pitempiin juttuihin.  Siksipä jakelen blogejani.  Ehkä jo ensi viikolla Sairaan hyvä potilas-blogini kävijämäärä ylittää sadan tuhannen rajan. 

Muutenhan fese on jo niin last season.  Kun kymmenen vuotta sitten aloitin, kavereita tuli vain lasteni ystävistä. Tänään kaveriksi tuli äitini serkku. Sukupolvenvaihdos. Lasteni kaveerita ei näe fesessä. Ovat siirtyneet jonnekin muuaalle eivätkä ole pyytäneet mukaansa.  No, onhan ne pyytäneet Instgramiin, mutta se ei oikein napannut.  Otan niin huonoja kuviakin.

Facebookilla on silti käyttöä ryhmissä.  Talomme Facebook-ryhmä on mukava.  Virpojat kysyivät, minne ovat tervetulleita.  Niinpä olemme tuoreet ja terveet.

Vielä suurempi merkitys Facebookilla on silloin, kun etsii ultraharvinaiseen diagnoosiinsa ryhmää.  Yleensä jossain päin maailmaa on.  Minäkin löysin suomalaisen kohtalotoverin ja vertaistuen Amerikan kautta.  Kohtaamisesta seurasi isoja asioita, kuten Suomen Ultraharvinaiset ry.  Facebook on alusta, ilmainen helppokäyttöinen ohjelma ja työkalu. Facebook ehkä kerää tietojamme, mutta on siitä myös hyötyä ja iloa. Toisekseen ei minulla ole mitään salaisuuksia, joita pitäisi varjella. Olen niin tosikko ja tylsä.

Ja Facebookin välityksellä voi toivottaa hyvää Pääsiäistä ystävilleen hammaslääkäriaseman eteisessä otetulla valokuvalla. Eläkeläisten Facebook-päivityksissä on omatekoisia pääsiäiskoristeluja, kissojen ja koirien kuvia.  Sinnepähän jäävät talteen.






sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Ja minullehan ei nillitetä - elämän kevät 2.0


Blogista on tullut päiväkirjan korvike. Pikkutyttönä pidin päiväkirjaa, joka on mennyt hukkaan. Saattaapa olla, että tämäkin aikanaan haihtuu Googlen pilvestä. Kaatui se Neuvostoliittokin. Viime keväänä voivottelin elämän kevättä, siksi versio 2.0

Minäkin olen toinen versio itsestäni. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Taitaa sittenkin olla totta. Olen siis vanhempi, väsyneempi, monesta kohtaa raihnaisempi - mutta on jollain omituisella tavalla voimaantunut olo. Empowered. Vahingosta - tai ainakin vaikeuksista viisastuu. Entä, jos olisin ollut näin viisas jo nuorena?  Se ei ole hyvä ajatus.  Olisin elänyt toisenlaisen elämän ja minulle tämä on ollut kaikkein paras elämä. Toivottavasti elämässä on vielä monta kevättä odotettavissa ennen kuin siirrytään ikuisen kevään odotteluun.

Aurinko jo paistaa.  Aamutakissa tarkeni lehden lukuun parvekkeelle. Nostin psoriaasin ruvettamat  sääreni rahille valohoitoon. Lähdin kävelylle - tarvitaan varovaista askeltamista muhkuraisella jäätiköllä. Sitkeästi päivän puolituntinen.

Viime viikolla vietetiin aivoviikkoa.  Kävin yliopistolla kuuntelemassa Aivosäätiön järjestämät Studia Generalia-luennot aiheesta Aivot ja stressi. Sinänsä nostalgista käydä yliopistolla ja istua Porthanian penkissä. Mielenkiintoinen tutkimushavainto oli, että ihan tolkullinen määrä liikuntaa parantaa muistia. Liikuntaa harrastattomille 55-80 vuotiaille oli tehty koe, jossa puolet porukasta käveli kolme kertaa viikossa 40 minuuttia, ja toinen puoli ei.  Kävelyä harrastaneiden muisti ja aivotoiminta oli jopa parantunut, kun taas verrokkiryhmän huonontunut.

Yleisökysymyksissä tyypillinen ilonpilaajanillittäjä sanoo, että eihän tuo liikuntamäärä ole liikuntasuositusten mukainen, se on ihan liian vähän. No, nythän oli kysymys lähtötasosta, ei ollenkaan tai kolme kertaa viikossa runsaan puolen tunnin kävely. Näillä jäätiköillä ja keleillä puolituntisetkin vaatii sisua.  Juuri minulle ihan oikea määrä enkä ota vastaan nillityksiä.

Vielä ei ole terminen kevät ja mielikin on talvihorteessa. Onnellisuutta ylläpitää se, että on jotain kivaa, mitä odottaa. Kevään tullen on monenlaista odotettavaa, tuomen ja kielojen kukinta. Mutta parasta kaikesta - tytär ja vävy ovat päättäneet muuttaa Suomeen. Pelkästä ajatuksesta onnenkyyneleet valuvat poskelle. Asumme taas vaiheeksi samassa maanosassa koko perhe. Pariisin lento kestää vain kolme tuntia ja niitä on monta päivässä.  Nopeampaa kuin ennen muinoin oli Helsingin ja Parkanon välinen matka.




lauantai 10. maaliskuuta 2018

Hyvä syntymäpäivä, pilvinen päivä, aurinkoinen mieli

Innokkaana autoilijana suhailen kaupungilla auringonpaisteessa ja melkein harmittaa, että on niin lyhyitä matkoja. Olin ihan unohtanut, miten mukavaa autoilu on. Jos on pieni ja ketterä auto.

Olin myös unohtanut, että elämässäni on ollut monia hyviä vaiheita, jolloin minulla on ollut punaiset kengät. Kävin Kenkäfriikissä hankkimassa ihan järkeviä nilkkureita.  Se on erinomainen kauppa, voi vain istua tuoliin ja kertoa, mitä tarvitsee ja ammattitaitoinen myyjä tuo kengän sovitettavaksi.

Kuinka ollakaan, järkeviä ja vaivaisenluuhuni muotoutuvia kenkiä ei ollutkaan mustana. Niinpä vakaan harkinnan jälkeen ostin punaiset korkokengät.  Minusta ne ovat juuri oikeanväriset 67-vuotissyntymäpäivälahjaksi itselleni. Olin ihan unohtanut, että korkokenkiä on olemassa, varsinkin punaisiin kenkiin minulla liittyy hyviä muistoja.  Nuorennuin noin 30 vuotta ja sain niistä valtavasti hyvää energiaa.

Vielä kun löytyisi kauppa, jossa voisin istua tuoliin ja sanoa: haluan kenkiini sopivat vaatteet. Huulipunia onneksi löytyi kotoa useampiakin. En ole niitä käyttänyt, koska ei ole ollut niihin sopivia asusteita.  Eivätkä ne oikeastaan vanhoille ihmisille sovi. So what!

Sanokaa Facebookista ihan mitä tahansa huonoa, mutta syntymäpäivänä se on mykistyttävä juttu. Jokaisen onnentoivotuksen olen ilolla lukenut, muistanut aina ensimmäisen kerran, missä tavattiin tai miten tutustuttiin. Elämä on vilahdellut kuin filminauha, lapsuudenystävät, serkut, naapurit, työkaverit, järjestöt, seurakunta, kirjoittaminen, lasteni jo aikuiset ystävät. Hyviä, rakkaita, lämpimiä muistoja. Kiitos ystävyydestä. Olkoonkin ystävänpäivä Valentine's Day helmikuussa, minä varaan ystävänpäiväkseni maaliskuun kymmenen.

Silloin, kun elämä kolhii (ja viime aikoina on kolhinutkin), ystävät antavat voimaa. Olisinpa ystävyytenne arvoinen ja voisin antaa takaisin saamastani ilosta.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Elämässä ei kannata peruutella

Yllättäen tarvittiin uudet askelmerkit elämänmenolle. Olin tähän asti ajatellut, että vanhukset ovat joitain muita, vanhoja ihmisiä, jotka ovat niitä reppanoita, joita tarkoitetaan, kun puhutaan ikäpyramidista ja omaishoitajien uupumuksesta.

Tähän asti olemme kyläilleet Pariisissa, kokanneet ruuhkavuosiperheen pakastimen täyteen, siivonneet vähän kaappeja - ylipäänsä olleet avuksi. Samalla toki iloinneet yhdessäolosta Eleonorin kanssa.

Nyt tyttäreni ja Eleonor tulivat talvilomalle. Paitsi ei heillä ole lomaa ollut, on yhdessä käyty kaupassa.  Tytär on leiponut Eleonorin kanssa kakkua ja kääretorttua, laittanut ruokaa. Ei ole edes saanut tarpeeksi nukkua, koska Eleonor ei oikein osaa täällä mumulassa ottaa päikkäreitä. Eli meistä on tullut avun tarpeessa olevia vanhuksia. Kohta olemmekin lapsillemme taakka. Hui.

Onkin ollut aika kylmää.  Ei oikein tarkene ulkoilla.  Suksetkin on vielä varastossa.  Latu kyllä on tuossa rannassa valmiina.

Nyt kyllä pitää skarpata. Onneksi olen pakon edessä terästäytynyt autoilemaan.  Onneksi kesällä hommattiin tuo pikku-Pösö, joka on ketterä.  Siinä on peruutustutka.  En kyllä yhtään osaa peruuttaa, vaikka en kelpaisi Suomen surkein kuski-kisaan muilta osin.  Pitää suunnitella reissut niin, ettei  paljon peruutella.  Ylipäänsä hyvä elämänohje.  Kannattaa suunnitella niin, ettei tarvitse peruutella.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Aktiivimallia odotellessa

Elämä pyllähti yllättäen aktiivimalliin. Puolisoni Potkulautamies on huolehtinut monenlaiset asiat. Olenhan ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo kohta 20 vuotta. Yhtäkkiä minä olinkin perheessä se vahvempi puolisko. Sattumalta tässä kotona on nyt monenlaista ylimääräistä puuhaa, jota en oikein jaksaisi enkä ehtisikään.  Pitää järjestellä tavaroita paikasta toiseen, viedä kellariin, hakea sieltä. Panna kierrätykseen, arkistoida, aakkostaa.  Hopeita ei ole kiillotettu kymmeneen vuoteen. Sellaista kuntouttavaa työtoimintaa. Kohtuullista palkkaakin maksaisin.

Voisin kepeästi työllistää jotain työhaluista 18 tuntia. Saa olla maahanmuuttaja, jos englantia ymmärtäisi. Ei tarvita mitään erityistä ammattitaitoa, neuvoisin kyllä, mitä pitää tehdä. Jos siis olisi vielä olemassa työnvälitystoimisto, josta voi tilata ihmisiä töihin.  Työnantajabyrokratia kyllä on aika hirvittävää, mutta eiköhän siitä selvittäisi.  Nykyisin on tiettävästi käteviä ohjelmistoja.

Minulla nimittäin olisi kirjoitustöitä, enkä oikein ehtisi näitä kotitöitä näin paljon. Syksyllä Ossi Nyman julkaisi kirjansa Röyhkeys. Kirjaa kehuttiin uuden ajan työläisromaaniksi.  Kirja kertoo siitä, kuinka Nyman onnistui välttämään työvoimatoimiston tarjoamat työpaikat saadakseen työttömyyskorvausta.  Kirjoitti kirjaansa vuositolkulla.  Tuollaisia nykyajan työläiset. Sietääkin vähän aktivoida.

Ylen A-Studiossa työtön tanssitaiteilija oli moittimassa aktiivimallia.  Haluaisi tanssittaa mummoja pellolla. Eikä ole saanut koulutustaan vastaavaa työtä.  Harmin paikka.  Mistä hän päättelee, että mummot haluaisivat tanssia pellolla? Paljonkohan on tanssijan tuntipalkka?  Taidan ottaa TE-toimistoon yhteyttä ja tilata 18 tuntia mummojen tanssitusta. Tulisi hyvä tosi-tv-formaatti.



Oikeastaan tietysti kaikki on ihan hyvin. Aivotapahtumasta toipumisen ja kuntoutuksen järjestämisen kanssa menee myös aikaa. Minä kun olin luullut, että tehdään kuntoutussuunnitelma.  Ainoa suunnitelma, jonka sairaalasta saimme oli verikoe terveykeskuksessa. PVK, kolesterolit ja sen sellaista. Pitää siis tehdä ihan itse oma suunnitelma ja toteuttaa se. Meillä ei ole hätää, mietin vaan muita, joilla ei ole varaa eikä osaamista kuntoutuksen hankkimiseen.


  

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Melkein selvittiin säikähdyksellä

Tiukan paikan tullen on hyvä muistaa, mistä on syytä olla kiitollinen.  Aivoverenvuoto on vakava sairaus.  Siinä voi käydä hyvinkin huonosti.  Niinpä voimme olla iloisia: kävely, puhe ja moni muukin asia onnistuu. Tänään vointi oli jo selvästi menossa parempaan suuntaan. Nyt vaan pitää olla kärsivällinen - mutta toisaalta on tehtävä lujasti töitä, kun hankitaan takaisin voimia ja taitoja.

Toinen hyvä puoli on siinä, että minun heiveröisen terveyteni takia olemme aikanaan osanneet hankkiutuneet esiteettömään asuntoon.  Vain klaffisuihkutuoli on hankkimatta, on ollut suunnitteilla jo pitkään.  Ihan silkkaa saamattomuutta.  Tänään jo netistä löysin tuolimallin.  Kaupunki varmaan toisi sellaisen kamalan ruman käsinojallisen suihkutuolin.  Ehkä se nyt alkuun tarvitaankin, siitä pääsee paremmin ylös.

Olin keskiviikkona Senioriforumissa puhujana.  Ääni tuli takaisin juuri ajoissa. Meni kai ihan hyvin.  Siellä tietysti on vain kilttejä ihmisiä paikalla, että tuskin olisivat moittineet  huonoakaan esitystä. Kuvassa kukat, jotka sain kiitokseksi.  Muutenkin mielialaa piristi, kun paikalla oli myös kirjojeni lukijoita. Hyvää palautetta tulee vielä vuosien viiveellä.

Toistaiseksi Kari on vielä Meilahdessa. Aluksi puhuttiin Laaksoon siirtymisestä kuntoutukseen.  Olen kuullut kauhukertomuksia Laakson kuntoutuksesta, toivottavasti  ei ole totta. Voitaisiin me yrittää selviytyä kotonakin. 

Käsi kipsissä voi hyvin.  Paitsi että aika kaksikätiseksi ihminen on tarkoitettu. Kassi kädessä oven avaaminen tai vaikka roskien vienti on työlästä.  Ruuanlaittoa en ole vielä kokeillut.  Onneksi tuossa 100 metrin päässä on Dylan Arabia. Sieltä on kätevä kipaista lounas kotiin.
 
Blogi ja Facebook on käteviä tiedon välittämiseen. Näin ystävät pysyvät ajan tasalla, eikä tarvitse niin paljon soitella ympäriinsä.  Sähköpostitkin yksikätiselle ovat hitaita.